Itkua, naurua ja aikaisia herätyksiä

Uusi viikko taas alussa. Viikko numero 14, jos tarkkoja ollaan. Kolmetoista siis kuljettu ja kahdeksan vielä edessä. Mihin se aika oikein häviää, häh? Dieetin alussa tuntui että se on piiiiitkä kun nälkävuosi ja nyt ollaan jo reippaasti yli puolenvälin. On tää outoo puuhaa. Kroppa ei näytä omaan silmään yhtään siltä miltä pitäisi tässä vaiheessa. Yllättävän vaikea oikeasti päästää irti siitä haitallisesta turhasta itsekritiikistä. Ja kun ihan aikuisten oikeasti; millä minä, never kisannut, voisin tietää miltä kisaaja näyttää ihan oikeasti kahdeksan viikkoa ennen kisoja ja ihan oikeasti pitäis pystyä vielä objektiivisesti suhtautumaan koko hommaan? Not gonna happen, I say. Not gonna happen.

Tää on taas näitä perinteisiä järki vs. tunteet -kisoja, jotka on yllättävänkin rankkoja välillä. Tällä hetkellä

Havainnollistava demonstraatio siitä
minkä kokoinen olin v. 2007 ja mitä nyt.
Mää ennen kuvittelin, että leveä vyö
kaventaa vyötäröä ja et oon
yks hot tamalli tolla vyöllä.
Newsflash: EI ONNAA! :D

vaan se nahka on edelleenkin löysää ja silmät hakeutuu heti niitten (olemattomien) selluliittimuhkuroitten kohdalle. Sekään fakta ei helpottanut, että Intersportissa vieraillessani otin vanhasta tottumuksesta S-koon juoksuvermeet sovariin mukaani. Arvatkaa? Löysät. Nyt aletaan siis olla niillä hämärillä rajamailla, joista mulla ei oo tietoakaan, koska en oo koskaan ollut niin pieni, enkä sitä voi mitenkään päin vieläkään ymmärtää. Peilissä on edelleenkin M-kokoinen löysänahkanen muikkis, jolla on jäätävä maharöllö! Ja siis kyllä - XS:t kannettiin hyllystä ja todettiin että paremmat kokosia ei voi olla. LUAAJA! Miten mää pystyn prosessoimaan tän kaiken?!?! :D

(kerroinko jo mun surullisenkuuluisasta sunnuntai-aamun intervalliharjoituksesta? Sillon oli pakko todeta se fakta, että ne mun parhaat S-kokoiset plain black läpinäkymättömät trikoot oli yksinkertasesti liian suuret. Olisin tarvinnu henkselit pitämään niitä ylhäällä; tiedättehän te kuinka käy kun  pingotaan lenkkipolulla tuhatta ja sataa ja vyötärökaistale repsottaa ja kotoa lähtiessä. Haikeat jäähyväiset siis Nikeille; kauan palvelitte ja hyvin, I'm soooo gonna miss u, vaikka haisittekin pahalle ja olitte täynnä koiran karvoja!)

Muuten ei kyllä dieetti juurikaan oo käynyt pääkopalle - eikä noi edellä mainitutkaan seikat hirveemmin oo ressannu, vaikka onnistuinkin saamaan ne kuulostamaan kauheen dramaattiselta :D Suurimmat stressit mitä on vedetty on liittyny lähinnä töihin, ei niinkään tähän mun kisaprojektiin. Hyvällä sykkeellä ollaan painettu ja tehty niinkun on käsketty; ei enempää eikä vähempää, vaan pilkuttaen. Vaikka se saattaa kuulostaa hyvinkin sitovalta, niin oikeastaan homma on ihan toisinpäin. Jotenkin mä ainakin koen, että musta olis henkisesti paaaaaljon kuluttavampaa, jos joutuisin miettimään ja pohtimaan näitä asioita keskenäni, ilman ulkopuolista apua. Se ei toimis sitten yhtään. Nyt teen vaan parhaani sen mukaan mitä sanotaan ja jos se ei riitä kisoihin asti, niin voi voi - kisoja tulee ja menee, eikä maailma kaadu. Life goes on, my fella. Tosin sitte saattas ketuttaa se, etten oo saanu syyä tänä kesänä niin paljon jätskiä kun OLIS VOINU! ;)

- - - - -

Viime viikko oli aikalailla reipas. Taas -900 grammaa BYE BYE. Onneksi toi sadan gramman surullisenkuuluisa fail-viikko ei jäänyt kummittelemaan, vaan homma pyörii taas entiseen malliin eteenpäin. Nautin leivistäni entistä enemmän, kun ne joutu jo vähäksi aikaa vaaravyöhykkeelle :D Tällä hetkellä suurinta herkkua on kuitenkin jauheliha ja - uskokaa tai älkää - spagetti! Öljyt pintaan ja naamariin. Pikkuporkkanaa kylkeen niin avot. PepeMakeekin menee se lasillinen-kaksi päivässä, yleensä suurimpien aterioiden yhteydessä "jälkkärinä" ja hyvä niin.

Viikonloppuna oltiin vähän juhlimassa häitä - ei omia, mutta läheisen ystäväpariskunnan. Kutkuttava salaisuus, jota pitkin kevättä kannettiin, sillä vihkiminen suoritettiin salassa ja juhlat kulkivat aina ensiminuuteille asti vieraillekin "valmistujaisina", hihi! Kevään mittaan suoritettiin pienimuotoinen Operaatio Morsiusdieetti tälle tulevalle rouvalle, eikä lopputulos olis voinut parempi olla! Onnittelut siis vielä kerran Jani ja Sanna upeasta saavutuksesta - näytitte upeilta yhdessä! <3 Määhän itkeä pillitin kerran jos toisenkin - jo ennenkuin koko kirkkoseremonia oli alkanutkaan. Hups! No, herggis mikä herggis...

Omalta osalta häät meni niinkuin pitikin. Morsmaikulla oli varmasti ollut näppinsä pelissä tarjoilupöydän antimiin, sillä meikäläisen onneks mm. savulohi ei uinut missään epämääräsessä smetanahärdellissä, vaan oli ihan vaan sitä itteensä höystettynä parilla pippurilla. Salaattikin koostui vaan siitä mitä pitääkin ja täytteet sai kukin itse pläjäyttää päälle. Allekirjoittanut nautiskeli siis hyvällä omallatunnolla yhden savulohisalaatin. Kakkukekkerit jäi multa valitettavasti väliin ja se kirpas kyllä enemmän kun vähän; listalla oli valkosuklaakakkua ja SUKLAATRYFFELIKAKKUA! Siinä koeteltiin naista, suklaata ja kakkua, ei vaan oo parempaa! Tyydyin kuitenkin ryystään sitä PepeMake-tölkkiäni ja nautiskelin myöhemmin raikkaan ja herkullisen Rainbow'n rahkan suoraan purkista. NAM! Tosin sit meinas revetä peliverkkarit, kun pöytään tuotiin ne hemmetin suolapähkinät. Niitä voisin syödä tällä hetkellä mm. tynnyrillisen...

... ja juhlaeleganssia lauantailta. Korkkarit = hyi.
Huono lajivalinta! ;D

Tänä aamuna olikin sitten normaalia aikasempi herätys - 3:30 heräsin siihen, että makkarissa HAISEE. Tällä kertaa se ei ollu rakas karvajalkani, mutta se toinen karvajalka kyllä... Todettakoon, että meidän murulla on ensimmäistä kertaa kolmeen elinvuoteensa ihan Rehellinen Peetauti. Sinne meni mamman juuri hankittu VM-Carpetin matto (peukut pystyyn, että pesula osaa hommansa tai muuten alkaa rähinä :D)! No, ei riemulla rajaa kun aamulenkkiä neljältä ravaa, eiks se niin mee? Eipä ollu kun kaks pakua ja yks harjakone liikkeellä Tampereen keskustassa. Ja Minttu!

EDIT: Ja hei rakkaat lukijat, teitähän on tullu pienessä ajassa taas parisenkymmentä lissee! KREISIÄ! Tervetuloa vaan joukkoon iloiseen, mää tervehdin teitä peritamperelaiseen tapaan huutamalla MORRRROOO!