Onskuhommia!

Räppästäskös nyt isompaa vaihdetta silmään? Oon meinaan nyt niiiiiin fiiliksissä tästä kaikesta, että elkää antako tän hyvän meiningin loppua... ööö... IKINÄ?!?! Päivärutiinit hoituu kun vettä vaan, ei ahista, ei purista, kaikki toimii nyt ja förevö.

Treeniin oon saanu sellasen ihan ihmeellisen rauhan. Siis ihan oikeesti - keskittymiskyky on parantunut huomattavasti. Vahvasti epäilen, että Mielikylvyllä on sormensa pelissä tässä(kin) asiassa. Jotenkin olo on ollut viimeiset kolmisen viikkoa tosi läsnäoleva, fokusoitunut, skarppi. Sellanen... hmmm... oudon voimallinen. Tuntuu että pystyn mihin vaan! Tämähän on tietty pelkästään positiivista, sillä tuntuu että elämä ja kaikki siinä rullaa nyt juuri niinkuin pitääkin. Kaikki vaan yksinkertaisesti toimii! (no okei - sählään mää vieläkin oman muistini kanssa aika paljonkin, mutta se onkin sitten asia erikseen... Mää ainakin yritän!)

Toinen mitä oon miettinyt tämän päänsisäisen muutoksen taustalle on se, että mulla on jälleen päämäärä ja tavoite. Ja hyvin onkin kirkkaana mielessä! Jotenkin oon ankkuroitunut nyt juuri siihen missä mun kuuluukin tällä hetkellä olla, enkä lillu vaan laineiden mukana. Mä oon mä ja oon matkalla kohta parempaa mä:tä ;) Kaikella toiminnalla on tarkoitus, enkä kyseenalaista yhtään mitään mitä päivän aikana puuhaan - kaikki tiet vie oikeaan suuntaan.

Tuossa yhdelle valmennettavalleni sanoinkin, että pitää ajatella lyhytjänteisesti; päivä kerrallaan tehdä oikeita valintoja, ei miettiä projektin suuruutta, sillä se rupeaa muuten ennemmin tai myöhemmin kammottaa. Näin onnistuu joka päivä, eikä tee edes tiukkaa! Sairaan siisti fiilis aina iltaisin nukkumaan mennessä kun miettii, että onnistuinpas taas yhtenä päivänä tekemään juuri ne oikeat valinnat ja oma tavoite on päivä päivältä aina vaan lähempänä.

Musta on myös ilo, että mun valmennusremmiin on lähtenyt myös muutama uusi kasvo vuoden alusta - ihan loistavia yksilöitä kaikki tyynni! Nautin kun ihmiset on innostuneita ja motivoituneita ja musta on ihanaa ruokkia sitä hyvää fiilistä :) Jokaikinen mun valmennettava on saavuttanut omia virstanpylväitään kukin vuorollaan ja mä en voi olla muutakun tyytyväinen. Niin ihailtavaa sitoutumista ja päättäväisyyttä ja ROHKEUTTA! Harva uskaltaa ventovieraalle myöntää omaa painoaan ja omaa vajavaisuuttaan, olla täysin avoin, mutta nämä leidit - he ovat sen tehneet ja päässeet eroon vanhoista käyttäytymismalleistaan ja puhjenneet kukkaan. Ihan loistavaa, kyllä on PT:lläkin ihana aurinkoinen mieli ja todella innolla odotan tulevaa tän superjoukon kanssa! :)

Siis oikeasti, oon nyt niiiin fiiliksissä! Saako tätä kuuluttaa vielä? :D

Eilen olinkin siellä hieronnassa hei pitkän tauon jälkeen! Tsiisus että alko selkä olemaan niin romuna, että en olis jaksanut varmaan enää päivääkään sen kanssa. Maanantaina koitettiin vääntää rintaa ja käsiä aikamoisella jyystöllä, koska rintaranka ei antanut periksi enää ollenkaan ja tuntu että oon vaan yks kävelevä möntti. Kumma kyllä, hauiskääntö scotissa oli kaikista vaikeinta, sillä hengittäminen ei onnistunut niin etukenossa, sen verran kinnas vastaan. Ihan hirveetä! Mutta kerrankin osui kohdalle hyvä hieroja, jolla oli tekniikat hallussa ja uskalsi käyttää voimaa! Mä oon jotenkin niin lopen kyllästynyt niihin keijupölyä ja tissiläpsyttelyä -hierojiin, jotka vähän lääppäsee pinnalta ja that's it. Nyt pistettiin meinaan sitten naisen selkäosastoa uuteen uskoon riuskoin ottein ja ne fasettilukot... KRTS KRTS KRRRRTS NAKS. Syvältä lähti! Latsien ulkoreunoja hierottiin kerrankin kunnolla, alaosan kiinnityskohdatkin tuntu tosi aristavilta, epäkkäistä puhumattakaan. Ja todettiin, että meikäläisen alaselkäkivut, ne saattaa johtua siitä ainaisesta SI-nivelestä. Täytynee kävästä taas kirolla avaamassa paikkoja. Lisää naksautusta!

Tänään saankin sitten käteeni uuden ystäväiseni - Versa Grippsit. Versoja on kehuttu ihan hurjasti ja epäilenpä että meikäläisenkin kädet tykkää näistä enemmän kun perinteisistä (verisistä :D) vetoremmeistä. Vi ska se, testiin tulloo! Selkätreeniin uutta jytkettä!

Blogiani mä olen myös miettinyt tässä jo tovin jos toisenkin. Sportlifen puolelta on tullut jo aikoja sitten mahdollisuus bloggailla siellä puolella, mut jotenkin viihdyn täällä ympäristössä paremmin - mun näkönen blogi, mun näköset jutut ja maltillinen kohdeyleisö :D Mitäs mieltä olette, pitäisikö siirtyä? Tai toinen villikortti - pitäisikö pitää kahta? Toiseen voisin rustailla kisaliitännäisiä päivityksiä ja tänne näitä joutavia, jokapäiväisiä jorinoita? Millainen jako olisi teidän mielestänne paras ja lukijoille helpoin?

Okei, mä lähden nyt kyllä pomppimaan ja hihkumaan johonkin muualle ennenkun saatte höpöhöpöjutuista yliannostuksen. Palataan taas - mä kuolen tänään (ehkä) jalkatreenin parissa. Vi ses!

Kattokaa ny ku mää oon onsku! :)