Sekasin laskuissa - ja hyvä niin! :D

Heissulivei vaan mönkijät ja öttiäiset! Täältä huutelee Minttu pitkästä aikaa. Kuten lupasin, palailen nyt pienimuotoisen blogihiljaisuuden jälkeen pikkuhiljaa jälleen eloon :) Tauko on tehnyt hyvää kaikin puolin ja olen saanut tauosta juuri sen irti mitä hainkin; fokusointia ja vapaata elämää.

Kyproksen testiposet.
Tai no... Kovin vapaaksi ei tätä elämää ole voinut sanoa, kun alla on ollut edelleenkin se venähtänyt remppa (terkkuja vaan Tikkurilalle, että meitä  ei kannata ainakaan laittaa asiantuntijoiksi Maalilinjalle!) ja pääsykokeet odottaa tulevana tiistaina edessä, mutta eniveis - suurimmat stressitekijät ovat kuitenkin hetkellisesti helpottaneet. Pääsykokeiden osalta en ole järin luottavaisin mielin, sen verran on elämässä ollut muita aikasyöppöjä ja lukeminen ei vaan oo ollut niissä määrin mahdollista mitä täydellinen suoritus vaatisi, joten lasken aseet tässä vaiheessa ja tunnustan tappioni tällä saralla. Eli ensi vuonna uudestaan sitten paremmalla ajalla :) Homma ei oikeastaan harmita, sillä tiedän että ensi vuonna omat lähtökohdat on jo huomattavasti paremmat! Viimeinen viikko ennen lomamatkaa Kyprokselle oli ihan JÄRKYTTÄVÄ ja stressitasot oli about tuhannessa, mutta niin siitäkin sitten taas selvittiin ja Kyproksella kelpas öllöttää rauhassa, kun hommat oli hoidettu pois alta.

Stressistä ja kaikesta paineesta huolimatta on dieetti edennyt mukavasti. Tänä aamuna juurikin laskeskelin, että takana on nyt seitsemän dieettiviikkoa (???) ja painoa on lähtenyt ihan mukavasti; 8,9 kiloa on tämän aamun lukeman mukaan karistettu. Edessä on vielä ainakin saman verran matkaa, mutta homma toimii kun unelma ja juuri eilen taisin Riinallekin tokasta, että voi veljet kun tuntuu ettei olis dieetillä ollenkaan. Sen verran menee jouheasti ja omalla painollaan, että tuntuu ihan normaalielämältä. Kieltäytymiset ja pilkuttaminen on ihan normaalia, enkä osaa edes ajatellakaan niitä enää jotenkin poikkeavina asioina. Joten terkut kaiffareille vaan, että mua ei häiritse vaikka vetäisitte vieressä mitä. Antaa palaa vaan, Mintulla on omat eväät :)

Tällä hetkellä dieettiä vedellään edelleenkin samalla ruokavaliolla; ruoasta ei ole tarvinnut nipistää eikä säästellä. Aerobisia kipittelen sitten sitäkin enemmän, kuutena aamuna viikossa. Tämähän mulle passaa, kun tuosta aamulenkkeilystä niin kovasti tykkään :) Auta armias sitten kun tulee intervallit mukaan kuvioihin, sitten saattaa olla vähän äkäsempää akkaa liikenteessä, ei kuulu lemppareihin, mutta pakon edessä nekin tehdään.

"Paikallinen" :D
 Aaaapuuuvaaa, mitähän kaikkea mä teille oikein kertoisin? En edes tiedä enää mistä puhuisi, kun tässä on tapahtunut niin paljon :D

Lomalöllö ilman meiggii, siis OMG!!!!1

Matka meni tosiaan tosi hyvin. Alkuun vähän hirvitti lähteä riskillä vaarantamaan dieettiä, mutta lopputulos oli parempi kuin hyvä! Kiloja lähti viikon aikana useampia ja stressit hävisi kokonaan. Syöminen ulkomailla ei ollut lainkaan vaikeaa (elkää kuvitelkokaan että olisin roudannut mukanani keittiövaakaa, en mää niin hullu ole! :D) heti kun löydettiin kulmakaupasta "rahkaa" (enkä vieläkään tiedä oliko se rahkaa vaiko jogurttia, kun ei oo tullut opeteltua noita kreikkalaisia aakkosia, mutta arvot oli ainakin kohdillaan), välipaloillehan nyt muuten roudattiin kotoa yksi säkki heraa. Aika pitkälti siis ketoosilla mentiin, kananmunia ja rahkaa, salaattia ja kanaa. Joka päivä käytiin ulkona syömässä ja sekään ei tuottanut ongelmia, kun tiesi mitä tarvitsee/ei tarvitse ja palvelualtis henkilökunta aina muutti mun tilauksia pyydetyn mukaisiksi :) Tsekattiin myös paikallinen sali, joka oli ihan huippuluokkaa! Jos siis menette joskus Ayia Napaan, suunnatkaa World Gymille. Ei ole ihan keskustassa, mutta matkustamisen arvoinen mesta - edes WFC täällä koto-Mansessa ei laitteiden osalta vedä vertoja! Erityisesti rakastuin tulisesti Hoistin laitteisiin, jotka oli ihan mielettömiä!

Ja iiiiiihana meri! <3

Tästä jatketaan sitten kohti uutta viikkoa. Sain uuden treeniohjelmankin jälleen ja tällä viikolla onkin ollut kropassa sellaset tuntemukset, että tietää taas muutoksia tulleen :D Nyt sitten taas asustellaankin puntilla, kun on viisi treeniä taas viikkoon. Ei haittaa, Minttu tykkää <3

Tykätäänpäs sitten itsemme taas sängyn puolelle. Se on muute niin, että tää neiti kukkuu kuitenkin taas viimestään puol seitsemän aikaan aamulla, kun on aamusin jo niin pirun valoisaa. Ei siinä, muistetaan vaan mennä ajoissa nukkumaan! :D

Team Sportlifelaisena on hyvä olla - hymyilyttääkin ja kaikkee :)
Loppuun vielä pakko jakaa tää, on niiiiiiiiiin osuva tähän meikäläisen (blogi)mentaliteettiin :D Olkaapas hyvät:




12 kommenttia:

  1. Wautsi wau minkä näköistä kuntoa ! Syksyn kisatko edessä ? Olikos lajina mikä, fysiikka? Hienolta kyllä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääks, no kiitoksia! Löllöähän riittää vielä vaikka ja kuinka, puolivälissä taidetaan nyt olla suurinpiirtein... Syksyllä 2013 tosiaan kisaamaan, Body Fitness -168cm. Vielä ei lihat riitä FitFysiin, valitettavasti. Mutta sitten joskus... :)

      Poista
  2. Ihanaaaa, pääsee taas lukee sun juttuja<3 ja tosi hauska toi sarjis, hahhhahahaaa kikatin vedet silmissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah hönö :D <3 Toi sarjis oli ihan mahtis, just niinku meikämanne!

      Poista
  3. hei kiva kun palailit kirjoittelemaan, on sitä odoteltukin! :)

    näyttää iha miälettömän hyvältä! you go girrl :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiva että on kaivattu! :) Ja kiitos!

      Poista
  4. Ihanaa, että kirjoitat taas! Ja sun tämän hetkinen kunto näyttää todella hyvältä - U rock! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, koitetaan taas petrata kirjoittamista kun aika sen vaan sallii :) Ja nöyrin kiiiiitos!

      Poista
  5. Teretulemast takaisin, jes! Mielettömän hyvältä näytät, eikä maisemissakaan ole vikaa, hehe. Onneksi ainakin aurinko on uhkaavasti vilautellut itseään jo Turussakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat oli huomattavasti paremmat! :D
      t. Viis numeroa liian isonahkainen norsu, heh!

      Poista

Kiitos kommentistasi!