Pipariviikonloppu

On kyllä ollu taas niin infernaaliset päivät takana. Uniongelmia, syömisongelmia, kaiken maailman ongelmia. Ei oo paljon tullu mieleenkään treenata, kun ahdistus on sisällä kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin ettei tosikaan. No, tulipa sitten sekin päätettyä loppuviikon tuoksinoissa - negatiivisten asioiden siivoaminen pois elämästä pikkuhiljaa. Ja keväällä aletaankin sitten kääntää lehteä kohti omaa unelmaa, joka mulla on pikkulikasta lähtien ollut. Siitä sitten myöhemmin lisää.

Perjantaina oltiin Villen kanssa käymässä maalla KotiKotona. Pientä hermolomaa, nähkääs. Oli ihanaa, kun sai hengittää rauhassa syvään ja nauttia tekemättömyydestä. Puusauna päälle ja kiireetöntä elämää. Mii laiks! Yöllä tosin sitten tapahtuikin jotain mitä ei ois enää jaksanu (uniongelmien vuoksi olin jo aika poikki ja tuntui, että olis nyt yöllä voinut jopa ahdistukseltaan nukkua, muttah...): allekirjoittaneen serratus posterior inferior nasautti ittensä jumiin. No okei - se tuntui jo viime viikon venyttelyn jälkeen hyvin oudolta, mutta nyt sitten vasta päätti esittää haisevan vastalauseensa meikäläisen lihashuoltoyrityksille :D

Eipä siinä - oikein missään asennossa ei voinut olla ja lähestulkoon itkua väänsin, koska sisäänhengittäminenkin sattui. Ruvettiin jo epäilemään et oon onnistunu katkaseen jonkun mun kylkiluun jossain, mut ei sitten kuitenkaan... Särkylääkettä naamariin ja jäinen hernepussi selän alle. Loppuyön nukuin koiranunta tennispallo selän alla (oli muuten ainoa kikka, joka sai kivun pysymään edes siedettävällä tasolla), sen verran vaikea kipu oli eikä selkää saanut suoristettua. Sama homma lauantai-aamuna, eikä vieläkään oikein ole helpottanut - oikeastaan levinnyt koko oikeaan kylkeen ja vinoihin vatsalihaksiin. Tällä hetkellä ei haukotella, hohoteta, hikkailla eikä röyhtäillä, koska ne viiltää ja syvästi. Tosin nyt voin jo suoristaa selän, se on jo hyvä alku! Lisää hierontaa nystyräpallolla ja lisää jäätä, eiköhän se sillä tokene. Ai niin - ja osteopaatillekin kai pitäis mennä?

Tänään piti olla treenipäivä. Ja olikin. Aikamoinen sellanen olikin! Acutassa suurin osa päivästä tuli vietettyä. Elkääs nyt peljästykö armahat - mulla on kyllä kaikki hyvin :) Lähimmäiset, ne on niitä tärkeitä ja tää on yksi niistä tärkeimmistä. Toivottavasti kaikki selviää <3

Nyt voikin sitten huokaista ja valmistautua illan BB-lähetykseen ja ennen kaikkea edessä olevaan uuteen työviikkoon...