Tykkää ku hullu puurosta!

Aaaah. Toi auto olis niinku mä ja sen katto olis niinku mun selkä. Ja jalat. Ja  kädet. Ja hartiat.
Ja oikeestaan ihan kaikki! Kaikki hierontarunnomistarjoukset tervetulleita!

No niin, ensimmäinen kysymys: mistä tietää, että on otettu käyttöön uusi treeniohjelma? No siitä tietty, että jokaikinen kukkula ja laakso tässä treenin runtelemassa kropassa on K-I-P-E-Ä. Jumalattoman juminen ja aristava. Tällä hetkellä ihan oikeasti haaveilen siitä, että joku ajais mun yli rekalla ja pakittelis edestakas, kunnes kaikki jumit on avattu. Kuulostaa aika hardcorelta, mut niin alkaa kyllä nää olotki oleen :D Joten jos siellä toisessa päässä on joku, joka omistaa rekka-auton (monster truck:kin käy, jos sellasen löytyminen on todennäköisempää) niin kurvatkaahan meidän pihaan niin heitän levyks samoin tein!

Ihan hyvin on siis kroppa lähteny pelittään tällä uudella ohjelmalla - teki ihan oikeasti hyvää tohon yhteen väliin vetää toi "reenaa mitä mielesi tekee"-tyyppinen ratkaisu, avasi kroppaa taas uusille ärsykkeille kummasti. Uusi ohjelma on taas nelijakoinen, joka on meikäläiselle se ehkä kaikista mukavin viritys. Oon tykännyt kaikista treeneistä ihan huimasti ja motivaatiota ja energiaa on ollu taas kun pienessä kylässä. Rokit korviin ja baanalle!

Kävin myös viime viikolla InBody-mittauksissa pitkästä aikaa. Tulokset oli vähän sellasia kun odottelinkin; lihasta on tullu, mutta niin on myös fläsääkin. Tosin tässä todettiin, että mun fläsbergerit, ne on menny tuonne onteloitten puolelle. Suomeks sanottuna siis sitä pahansuopaa viskeraalirasvaa. No, tähän on tietty maailman yksinkertaisin selitys; STRESSI. Mun kroppa on imenyt kaiken rasvan sisuksiinsa ylitsevuotavan stressaavan syksyn tuoksinoissa. Ny ei sit enää tarvikaan ihmetellä että miks mä mahdun edelleen lähestulkoon samoihin rytkyihin mitä dieetin lopullakin vaikka vaaka näyttää jo jotain ihan muuta. No, onni onnettomuudessa ja valmentajan sanoin: kyllä ne sieltä lähtee kun saadaan taas jytät päälle. Mut iloinen yllätys oli, että keskikroppaan on tullu ihan reippaasti myös sitä lihasta. Kädet ja selkä on kasvaneet eniten - käsien rasvattomaan ympärysmittaan oli tullu lähestulkoon kolme senttiä lisää tavaraa ja torson lihasmassa on kasvanut huomattavasti. Se huomattiin myös, kun kokeilin taas päälle sitä surullisenkuuluisaa The Valmistujaismekkoa - mahan kohdalta oli edelleenkin suhteellisen löysää, mutta vetoketju ei ulottanut vastakappaleeseensa enää tosta latsien alaosasta ylöspäin. Yläosaan tais jäädä sellanen reilu kymmenen senttiä väliä, vaikka kuinka yritti laittaa itseään kasaan. Mission Impossible. Se jäi kaappiin siis roikkumaan ja odottamaan ensi kesää...

Onko mullakin tällänen kroppa jossain alla? Saanko sen näkyviin?

... mistä päästäänkin nyt sitten siihen KISAAMISaiheeseen... Käväsin tossa eilen pitkästä aikaa reenailemassa Susigymillä (on se kyl vieläkin aika rakkauspaikka - näin keskellä päivää, kun siä mahtuu vielä reenaankin! :D) ja näin siellä mm. ihanaista Annaa ja Tonyä, jotka jo kovasti kyselivät notta koska ois sit kisahommia. Heräsin siinä sit tosiaan siihen todellisuuteen, että munhan olis nyt niinku tehtävä se kisaamispäätös kuukauden sisään, kun kilpailijalisenssi pitää maksaa tammikuun aikana. ÄÄÄK! Miten mä voin vielä tammikuussa tietää millanen mun työtilanne on sit keväällä, kun dieetti alkaa? Onko mun palapelissä sillon kaikki palat jo kasassa ja tukeeko mun kaikki elämän osa-alueet sitä kisaamaan lähtemistä? Niinkun M:n kanssa aiemmin todettiin, pitäis muun (treenin ulkopuolisen) elämän olla mahdollisimman seesteistä ja "helppoa", jotta siihen kilpailurupeamaan pystyy panostamaan sataprosenttisesti... Mut toisaalta koetan pysytellä itselleni myös rehellisenä ja tarkastella omaa ajatustenjuoksua myös ulkoapäin; onko tää nyt  vaan sellanen tyhmä tekosyy olla tarttumatta haasteeseen, johon olin jo aiemmin varustautunut ja sitoutunut? Onko tän kaiken takana nyt pelko siitä, että en pärjää ja nyt sit lyödään liinoja kii?

Ajatus pärjäämispelosta kuulostaa absurdilta, koska kuitenkin loppujen lopuksi - niin kuin monta kertaa oon jo sanonut - tää projekti on ihan vaan ja ainoastaan omani. Teen tämän kaiken ihan vain itselleni, en muille. Mun harrastus, mun fiilikset, mun kroppa ja niin edelleen... Ainoa kelle mun pitää pärjätä on oma itseni ja viedä se päätökseen mikä on aloitettu. Mut sitten taas toisaalta, mihin mulla olis kiire, jos nyt ei tunnu siltä että voisi vielä kisata, omilla ehdoillahan tässä mennään (tää lienee taas se seliseli-osio :D)? Eh, nyt on päässä niin monia ajatuksia, että en tiedä mistä edes alottais avaan tätä pakettia... No, onneks mulla on kuukausi aikaa, mut kerronpahan vaan, että tiukille vetää tää päättäminen! :D

No niin, mä jatkankin nyt tätä niskan ja selän kylmettämistä. On taas tää neiti alkanut nukkua sellasella venkoiluasennolla, että niska tykkää kirjaimellisesti kyttyrää... Jaa mikäkö se näistä on? No mää tähyilen ilmeisesti öisin tähtiä, koska tunnistan itseni Stargazeriksi. Selällään, kädet tyynyn päällä ja pää käännettynä ääriasentoon jompaankumpaan suuntaan. Not good.

Mulla oli sama ongelma aiemminkin kesällä ja pääsin siitä eroon Villen avustuksella (korjaa nukkuma-asentoa öisin, jos herää). Nyt täytyy taas opetella sama... D'oh! Olin ennen mahallaan nukkuja ja sekin aiheutti ongelmia, mutta sitä ei oo onneksi näkynyt piiiiiiitkiin aikoihin maisemissa. Kyljelläni mä yleensä nukunkin, mutta nyt tuntuu siltä,, että oon jotenkin alitajuisesti kyllästynyt nukkumaan aina samalla lailla? :D Päätettiinkin nyt sitten, että koitan ens' yön nukkua Villen puolella, katotaan miten se auttaa... Ja mulla on edelleenkin haaveissa ostaa kunnon Tempur-tyyny, jotta sais niitä laadukkaita yöunia sitten myös kaikin puolin.

Näihin kuviin tältä erää. Palataan astialle beibet!